Evon retkeilyalue - kesän viimeinen viikonloppu

Moi -- pitkästä aikaa!

Lupaan aktivoitua myös tällä puolella, kun on nyt varastossa muutama retki kirjoitettavana!
Palaillaan ajassa muutama kuukausi taaksepäin, tarkalleen ottaen kesään.
Nyt, näiden keväisten lumipyryjen keskellä on hyvä vetää villasukat jalkaan ja muistella hetki viime kesän helteitä.

Saapuessamme paikalle, törmäsimme heti parkkipaikalla suureen partiolaisleiriin.
No, onhan Evo todella monipuolinen retkeilypaikka lukuisilla leiriytymismahdollosuuksilla
ja hyvien kulkuyhteyksien ansiosta sinne on helppo tehdä myös päiväretkiä.

Oli ensi kertamme Evon retkeilyalueella, eikä se taatusti jäänyt viimeiseksi.
Suuresta määrästä leiriläisiä huolimatta, emme törmänneet kuin pariin ihmisiin retkemme aikana.
Olemme hieman oman tien kulkijoita ja yksinäisiä susia. (Voiko noin sanoa edes monikossa? :D)

Retken tarkoitus oli puhtaasti rentoua, riippua riippumatoissamme kaksi päivää ja paistaa lettuja trangialla.
Samalla valmistautuen ja ladaten akkuja alkavan syksyn tuomiin haasteisiin.

Ja tämän päämäärän me saavutimmekin. Viikonloppu oli yksi koko kesän onnistuneimmista.
Kuljimme järven rantoja pitkin, niin että Samu pääsi uimaan aina kun siltä tuntui -
sillä viime kesä todella oli kuuma. Onneksi Samu rakastaa uimista ja viihtyisi vaikka koko päivän vedessä.
Kiersimme myös Majavapolkua pitkin ihastelemassa patoja, itse majavia emme kuitenkaan nähneet.
Leiriydyimme ja ripustimme riippumattomme Sorsajärven rannalle, Sorsakolun kupeeseen, missä kävimme myös itse uimassa.

Lämpimiä ja valoisia kesäöitä odottaen,

Ulos syömään

Moikka!

Kunnon talvikelit on viimein saapuneet myös tänne pääkaupunkiseudulle.

Aivan mahtavaa, että on kunnolla lunta sekä pakkasta ja lisäksi vielä aurinko on pitkästä aikaa ilahduttanut läsnäolollaan. 

Uskomatonta, että ensi viikolla starttaa jo ensimmäinen kevätkuukausi!

Kyllä sen heti huomaa mielialassa, kun päivät pitenee eikä ole pilkkopimeää töihin lähtiessä ja kotiin palatessa.

Mulla on valitettavasti ollut flunssaa ja muuta mukavaa melkein koko talven, ja loppuviikosta se huipentui kurkunpääntulehdukseen.

Niinpä kökötän nyt suu supussa kotona ja katselen olohuoneen ikkunasta aurinkoa... Joni on ainakin ollut mielissään :D

Viime sunnuntaina kerkisimme onneksi nauttia auringonpaisteessa hieman enemmän.

Lähdimme koko konkkaronkka ulos syömään Nuuksioon.

Ilma oli kaunis ja pakkasesta huolimatta ei tullut kylmä sillä aurinko lämmitti mukavasti.

Tarvoimme hangessa auringon pilkistellessä puiden välistä. 

Matkaa oli vain muutaman kilometri laavulle, jossa olemme aiemminkin käyneet syömässä. 

Matka sujui yllättävän ripeästi ja iloisella mielellä, siitäkin huolimatta, että olin aina välillä polvillaan, välillä selällään lumessa.

Kun pääsimme laavulle, Joni aloitti ruuan valmistuksen joka maistuikin aivan erityisen hyvälle raikkaassa ulkoilmassa muutaman kilometrin kävelyn jälkeen

Auringon alkaessa laskea, lähdimme ripeästi takaisin päin, sillä huomasimme otsalampustamme patterin olevan lopussa. 

Ja niinkuin olen tainnutkin jo mainita, minä en oikein pimeässä tykkää liikkua!

Oli mahtavaa taas päästä vähän tuulettamaan päätä ja ajatuksia sekä keräämään energiaa tulevaan viikkoon.

Tästä on hyvä jatkaa kesän tulevan vaelluksen suunittelua...

Pikavisiitti Nuorgamissa

Moi!

Täällä on ollut taas hiljaista.

Ihan sen takia, koska ei ole ollut paljoa mistä kirjoittaa.

Kesälomareissummekin jäi valitettavan lyhyeen, mutta kerron siitä nyt sen verran mitä siitä kerrottavaa on.

Päätimme jälleen lähteä Lappiin ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme Kaldoaivin erämaahan,
joka on pohjoisinta Pohjois-Lappia ja samalla tietenkin pohjoisinta Suomea.

Ajomatka tulisi olemaan siis pitkä, kirjaimellisesti toiseen päähän Suomea.

Aloitimme vaelluksen suunnittelun: tilasimme uudet varusteet, kuivatimme ruokaa, selasimme reittikarttoja ja retkiblogeja taustatietoja varten.
Teimme listoja mitä pitää pakata mukaan, ravasimme kaupassa kun aina jotain puuttui.
Olimme varmoja että kaikki on otettu huomioon. 

Olimme aivan innoissamme, meidän pidempi vaellus ensimmäistä kertaa koiran kanssa!

1 300 km ajomatkan jälkeen saavuttuamme määränpäähän olimme uupuneita mutta onnellisia ja täynnä odotusta.

Vaihdoimme varusteet parkkipaikalla ja heti astuttuamme autosta ulos oli meitä vastassa tuttu näky, ilma oli mustanaan mäkäräisistä.

Ensimmäinen ajatuksemme oli, että mitenhän Samu niiden kanssa pärjää.
No, heitimme rinkat äkkiä selkään ja lähdimme matkaan.

Patikoimme auringonlaskun saattelemana henkeäsalpaavissa maisemissa. Vaikka aurinko laski, ei pimeä tullut lainkaan. 

Ilma oli kaikin puolin upea. Tyyni, lämmin kesäyö. Ja mäkäräiset muistivat olla seuranamme.

Ensimmäisenä (ja valitettavasti myös viimeisenä) iltanamme etenimme noin 10km, sen verran että löysimme sopivan leiripaikan.

Heti leiripaikalle päästyämme huomasimme, että oli Samulle tullut isoja paiseita mäkäräisten pistoista mahaan, kainaloihin, silmien ympärille ja muihin paljaisiin kohtiin. 

Aamun koittaessa huomasimme heti, että paiseet eivät olleet pienentyneet yön aikana ollenkaan, päinvastoin. 

Emme tietenkään voineet jatkaa reissua pidemmälle, vaan laitoimme teltan kokoon ja lähdimme takaisin autolle auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta.

Kaldoaiviin täytyy vielä joskus palata, paremmin varustautuneena.

Täytyy sanoa, että hieman siinä vaiheessa harmitti. Mutta virheistä oppii, seuraavalla kerralla osataan varautua myös tähän.

Pakkasimme auton ja lähdimme ajamaan kohti Rovaniemeä miettien että mitähän seuraavaksi...

Hyvää Juhannusta Nuuksiosta!

Hei!

Mekin päätettiin juhannuksena korkata retkeilykausi ja lähteä patikoimaan.
Tapamme mukaan jätimme kaiken aivan viime tippaan.
Aloitimme pakkauksen vasta tuntia ennen lähtöä, mistä syystä paljon tärkeitä asioita
jäi valitettavasti kotiin (kuten vaihtosukat, jotka olisivat olleet tarpeen...)
Reittikin suuniteltiin siinä pakkauksen ohessa.
Joka tapauksessa, kaikesta kiireestä huolimatta selviydyimme Nuuksioon.

Lähtiessämme matkaan oli oikein hieno patikointisää.
Hetken aikaa käveltyämme, kuinka ollakkaan alkoi sataa vettä.
Ja sitähän satoi koko loppumatkan - aina yöhön asti.
Siinä sateessa kävellessäni aloin muistelemaan ensimmäistä patikointiani ja yötäni teltassa.
Siitä on tasan kaksi vuotta. Se oli kaksi vuotta sitten juhannuksena, Nuuksiossa myös.
Silloinkin satoi. Kaksi vuotta myöhemmin, samassa paikassa ihan yhtä märkänä ilman vaihtosukkia.
Luulisi edes vähän oppineen edellisiltä retkiltä, mutta ei.

Kilometrejä tällä reissulla meillä ei mittariin kauheasti kertynyt ja eteneminen oli muutenkin hieman hitaampaa...
Meillä oli eräs ensikertalainen mukana, Samu. Hyvin innokas ja energinen matkaaja.
Samu olisi niinkovinmielellään halunnut jokaisen hajun perään lähteä juoksemaan.
Eipä ollut minkäänlaista itsesuojeluvaistoakaan tyypillä mukana,
suunapäänä kaikilta kielekkeiltä oli poika hyppäämässä, joka paikkaan kiipeämässä tai työntämässä päänsä.
Tuli hänestä aivan uusiakin puolia esiin, ei raukka malttanut juurikaan nukkua kun piti niin kovasti vahtia.
Pahoittelut tästä vastarannan leiriläisille!

    Meidän hurja vahtikoira.

Paikka, missä yövyimme ei ollut virallinen leirintäpaikka.
Kävimme siellä jo talvella paistamassa makkaraa ja mietimme että siellä voisi olla kiva yöpyä.
Siellä olikin, yksi mun lemppareista leirintäpaikoista!
Se oli hieman erilainen, mihin olen tottunut. Ei pystytetty telttaa ollenkaan, yövyttiin taivasalla.

    Tai no, melkein. Pienessä kalliosyvennyksessä.

Eniten mua pelotti, että tulee kylmä. Mutta ei onneksi tullut, oli lämmin kesäyö ja oli hyvät makuupussit.
Luolan katosta tosin hiljalleen tiputteli vettä, mikä meni jossain vaiheessa makuupussin läpi. Muuta huonoa sanottavaa en keksi.
Jossain vaiheessa keskellä yötä heräsin ja suuttuneena Jonille huusin "miksi helvetissä sä kaadat mun päälle vettä?!"
Joni kattoi mua vähän ihmeissään ja alkoi nauraa.
Mä olin ihan unessa ja hirvittävän vihanen koska luulin että Joni ihan oikeasti keskellä yötä alkoi kaatamaan mun päälle kylmää vettä.

 

 

No, ei se onneksi ollut Joni joka mun makuupussin sisään kaatoi kylmää vettä
ja aamuauringossa saatiin puihin viritetyllä pyykkinarulla makuupussi (ja sukat) melkein kuivaksi.

Eli yön aikana sade olikin lakannut ja paluumatka saatiin nauttia lämpimästä ja auringonpaisteesta.
Vietimme oikein hitaan aamun leiripaikassamme, keitimme rauhassa nuotiokahvit, teimme aamupalaaja kuivattelimme vaatteita.
Kerrankin ei ollut minnekkään kiire.
 

    Junarata melkein keskellä metsää. Oli melko hieno näky!

Kolmistaan

Moikka moi!

En tiedä, pitäisikö blogin nimi nyt vaihtaa, sillä me ei olla enään Jonin kanssa kahdestaan.
Meitä on nyt kolme. Viimeinkin saatiin perheenlisäystä!
Perheeseemme liittyi 2-vuotias ihana seropipoika Samu.
Samusta löytyy saksanpaimenkoiraa, labbista, rotikkaa, nöffiä sekä ajokoiraa.

Samu on asustanut luonamme kuukauden ajan.
Me haettiin Samu Pelastettujen koirien turvakodista, linkki heidän Facebooksivuille löytyy tästä!
Paikka oli todella siisti ja henkilökunta äärettömän ystävällistä sekä asiantuntevaa.
Saimme ensin käydä katsomassa Samua ja vähän tutustumassa koiraan sekä paikkoihin.
Meille kerrottiin kaikki tiedot Samusta ja tarvittavat tiedot sen entisistä kodeista.
Saimme myös Samusta kaikki asiaankuuluvat paperit ja rokotuskortin. Poika oli tietenkin rokotettu, madotettu ja ell tarkistama.
Aivan mahtavaa on ollut myös se, että ollaan löydetty Turvakodin kautta Samun emä ja kaikki sisarukset, joihin ollaan voitu olla yhteydessä.

 

Samu on energinen, leikkisä ja oppivainen. Vain neljässä viikossa ollaan opittu jo hihnakäytöstä,
ei räyhätä enään remmissä niin paljoa vaikka kovasti mieli tekisi kaikkien kanssa leikkimään.
Myös vähän ollaan harjoiteltu vapaana olemista, ja vain kerran on karattu mammalta!
Arki meillä siis ei käy ainakaan tylsäksi...

Samua tullaan näkemään täällä blogin puolella enemmänkin, sillä tietysti hänkin pääsee reissuistamme nauttimaan!
Seuraavaksi alammekin totuttamaan häntä teltassa oloon ja harjoittelemaan oman repun kantamista.
Jos tiedätte hyviä vaelluskohteita ensikertalaiskoiran kanssa, otetaan mielellään vinkkejä vastaan!
Ja hei, jos tulee mieleen jotain tärkeitä huomioonotettavia asioita koira vaelluksella, kertokaa ihmeessä.

Ihanaa kesän alkua kaikille!

Päiväretki Meikon luonnonsuojelualueella

Hei!

Viimeinkin eilen, pitkästä aikaa lähdettiin päiväretkelle.
Arki on, no arkea, ja silloin ei jaksa ajatellakkaan mitään ylimääräistä töiden, salin ja kodinhoidon lisäksi.
Viikonloppuisinkin on muka niin kova kiire koko ajan, vaikka tuntuu että mitään ei saa aikaiseksi.
Näillä fiiliksillä on siis alkuvuosi rullattu, varmaan aika tuttua myös monille muille.
Alkuviikosta päätettiin että johonkin ulos on päästävä viikonloppuna tuulettamaan päätä.

Ilma oli lauantaina mitä mahtavin, aurinko muistutti taas olemassaolostaan ja lämmittikin mukavasti pikku pakkasessa.

Luminen metsä oli lumoavan kaunis.

Lumessa patikointi oli myös minulle ihan uusi kokemus.
Ajoittain lunta oli lähes polviin asti, mikä tietenkin loi omaa haastettaan kulkemiseen.
Se kävi melkeinpä jalkatreenistä, reidet ja pakarat kiittää! :D
Kiipeäminen, nousut ja laskut olivat myös aivan erilaisia, ei nähnyt mitä lumen alla on ja lumi tietenkin liikkuu.
Oli aivan mahtava kokemus ja sai haastaa taas itseään!

Löydettiin aivan upea (epä)virallinen nuotiopaikka järvenrannalta.
Kiireettömyyden vallitessa paistoimme vuoden ensimmäiset nuotiomakkarat.
Aurinko lämmitti mukavasti ja nautin jokaisesta säteestä koittaen imeä itseeni mahdollisimman paljon D-vitamiinia!
Mutta tietenkin minulla, ikuisella vilukissalla tuli siitä huolimatta hieman vilu tuulisella järvenrannalla.

 

Olimme saavuttaneet matkan puolivälin. Seuraavaksi suuntasimme Meikon korkeimmalle kohdalle.

Puiden yläpuolella Meikon korkeimmalla kohdalla.

Aurinko alkoi laskea ja oli aika palata takaisin autolle. 

Minähän en nimittäin mielelläni pimeässä patikoi - otsalampusta huolimatta. 

Onneksi valoa riitti hyvin loppuun asti, vaikka eteneminen olikin ajoittain tavallista hitaampaa.

Paluumatkalla ajattelimme oikaista järvenjään kautta. Toki matka oli lyhyempi, mutta myös hieman liukkaampi ja lumisempi.
Ei se mitään, kaiken kaikkiaan aivan upea reissu ja sai kerättyä valtavasti energiaa tulevaa viikkoa varten.
Toivottavasti "päästään" pian lähtemään uudestaan reissuun, ehkä myös yöksi. Jos nämä lumet vain sulaisi...

Erittäin iloinen ja pirteä retkeilijä!

Ulos mukavuusalueelta

Heippa!

Ikimuistoisten kokemusten hankkiminen vaatii toisinaan omalta mukavuusalueelta poistumista
ja yleensä se myös kannattaa.

Kerron teille nyt vähän ajatuksia mun ensimmäisestä patikkareissusta, mistä ei oo kovin paljoa aikaa.
Se oli mulle vaan todella merkittävä kokemus, enkä ois koskaan uskonut tekeväni sitä ja vielä pitäväni siitä - eikä varmasti kukaan mun läheisenikään.
En edes muista mistä kaikki alkoi, miten Joni sai mut tästä kaikesta innostumaan.
Ne oli todella, todella kaukana mun mukavuusalueen ulkopuolella.
Kuitenkin päätettiin, että lähdetään yhdeksi yöksi Nuuksioon 18. kesäkuuta, kun mulla alkaisi kesäloma.
Muistan kun päivä koitti, enkä uskonut asiaa jotenkin todeksi. Katsoin työpaikan ikkunasta ulos, koko päivän oli satanut vettä.
Ajattelin, että no ei me kyllä varmasti lähdetä tälläisellä ilmalla mihinkään.
Kun pääsin kotiin, oli Joni pakannut teltan ja kaikki tarvittavat varusteet. Me todella lähdettiin.
Olin lähes kauhusta kankea - se todellakin tapahtuu.
Päästiin Nuuksioon ja edelleen satoi vettä.
Mulla oli (ja on edelleen) keltaiset sadehousut sekä keltainen sadetakki. Ainakin erotun.
Oli juhannus, keskikesän juhla, ja me taivallettiin vesisateessa. Ajattelin että oon tullut hulluksi. Ehkä mä tulinkin?

Ei tarvitse kauaksi kotoa lähteä, että löytyy aivan upeita maisemia. Se Suomessa on upeaa, että luonto on kaikkialla.

Näissä maisemissa siis yövyimme.

 Pieni telttadarra oli aamulla, mutta nukuin paremmin kuin koskaan.

Kuitenkin, vesisateesta, hieman puutteellisesta varustuksesta ja läpimäristä sukista huolimatta mun sydän jäi syvälle sinne metsään. Mä rakastuin kaikkeen siihen.
Sanon siis kaikille jotka ees ihan hitusen miettii että pitäisköhän, niin kyllä, kokeile! Se on sen arvoista.
Pieni hengähdystauko työstressistä, puhelimista, somesta tai tietokoneista tekee aina hyvää.
Ei tarvitse hetkeen miettiä, kuinka moni on sun kuvasta tykännyt tai muistitko maksaa kaikki laskut.
Voit vaan antaa jalkojen viedä, keskittyä siihen hetkeen ja hengittää.