13. maaliskuuta 2019

Evon retkeilyalue - kesän viimeinen viikonloppu

Moi -- pitkästä aikaa!

Lupaan aktivoitua myös tällä puolella, kun on nyt varastossa muutama retki kirjoitettavana!
Palaillaan ajassa muutama kuukausi taaksepäin, tarkalleen ottaen kesään.
Nyt, näiden keväisten lumipyryjen keskellä on hyvä vetää villasukat jalkaan ja muistella hetki viime kesän helteitä.



Saapuessamme paikalle, törmäsimme heti parkkipaikalla suureen partiolaisleiriin.
No, onhan Evo todella monipuolinen retkeilypaikka lukuisilla leiriytymismahdollosuuksilla
ja hyvien kulkuyhteyksien ansiosta sinne on helppo tehdä myös päiväretkiä.

Oli ensi kertamme Evon retkeilyalueella, eikä se taatusti jäänyt viimeiseksi.
Suuresta määrästä leiriläisiä huolimatta, emme törmänneet kuin pariin ihmisiin retkemme aikana.
Olemme hieman oman tien kulkijoita ja yksinäisiä susia. (Voiko noin sanoa edes monikossa? :D)

Retken tarkoitus oli puhtaasti rentoua, riippua riippumatoissamme kaksi päivää ja paistaa lettuja trangialla.
Samalla valmistautuen ja ladaten akkuja alkavan syksyn tuomiin haasteisiin.



Ja tämän päämäärän me saavutimmekin. Viikonloppu oli yksi koko kesän onnistuneimmista.
Kuljimme järven rantoja pitkin, niin että Samu pääsi uimaan aina kun siltä tuntui -
sillä viime kesä todella oli kuuma. Onneksi Samu rakastaa uimista ja viihtyisi vaikka koko päivän vedessä.
Kiersimme myös Majavapolkua pitkin ihastelemassa patoja, itse majavia emme kuitenkaan nähneet.
Leiriydyimme ja ripustimme riippumattomme Sorsajärven rannalle, Sorsakolun kupeeseen, missä kävimme myös itse uimassa.




Lämpimiä ja valoisia kesäöitä odottaen,





1 kommentti:

  1. Onko uusia retkikohteita löytynyt? Tämän tyyppiset retkeilyblogit kiinnostaa ja tarjoaa monesti hienoja uusia ideoita omiin reissuihin.

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.