8. lokakuuta 2017

Pikavisiitti Nuorgamissa

Moi!

Täällä on ollut taas hiljaista.
Ihan sen takia, koska ei ole ollut paljoa mistä kirjoittaa.
Kesälomareissummekin jäi valitettavan lyhyeen, mutta kerron siitä nyt sen verran mitä siitä kerrottavaa on.

Päätimme jälleen lähteä Lappiin ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme Kaldoaivin erämaahan,
joka on pohjoisinta Pohjois-Lappia ja samalla tietenkin pohjoisinta Suomea.
Ajomatka tulisi olemaan siis pitkä, kirjaimellisesti toiseen päähän Suomea.
Aloitimme vaelluksen suunnittelun: tilasimme uudet varusteet, kuivatimme ruokaa, selasimme reittikarttoja ja retkiblogeja taustatietoja varten.
Teimme listoja mitä pitää pakata mukaan, ravasimme kaupassa kun aina jotain puuttui.
Olimme varmoja että kaikki on otettu huomioon. 
Olimme aivan innoissamme, meidän pidempi vaellus ensimmäistä kertaa koiran kanssa!

1 300 km ajomatkan jälkeen saavuttuamme määränpäähän olimme uupuneita mutta onnellisia ja täynnä odotusta.
Vaihdoimme varusteet parkkipaikalla ja heti astuttuamme autosta ulos oli meitä vastassa tuttu näky, ilma oli mustanaan mäkäräisistä.
Ensimmäinen ajatuksemme oli, että mitenhän Samu niiden kanssa pärjää.
No, heitimme rinkat äkkiä selkään ja lähdimme matkaan.



Patikoimme auringonlaskun saattelemana henkeäsalpaavissa maisemissa. Vaikka aurinko laski, ei pimeä tullut lainkaan. 
Ilma oli kaikin puolin upea. Tyyni, lämmin kesäyö. Ja mäkäräiset muistivat olla seuranamme.
Ensimmäisenä (ja valitettavasti myös viimeisenä) iltanamme etenimme noin 10km, sen verran että löysimme sopivan leiripaikan.




Heti leiripaikalle päästyämme huomasimme, että oli Samulle tullut isoja paiseita mäkäräisten pistoista mahaan, kainaloihin, silmien ympärille ja muihin paljaisiin kohtiin. 
Aamun koittaessa huomasimme heti, että paiseet eivät olleet pienentyneet yön aikana ollenkaan, päinvastoin. 
Emme tietenkään voineet jatkaa reissua pidemmälle, vaan laitoimme teltan kokoon ja lähdimme takaisin autolle auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta.



Kaldoaiviin täytyy vielä joskus palata, paremmin varustautuneena.

Täytyy sanoa, että hieman siinä vaiheessa harmitti. Mutta virheistä oppii, seuraavalla kerralla osataan varautua myös tähän.
Pakkasimme auton ja lähdimme ajamaan kohti Rovaniemeä miettien että mitähän seuraavaksi...





26. kesäkuuta 2017

Hyvää Juhannusta Nuuksiosta!

Hei!

Mekin päätettiin juhannuksena korkata retkeilykausi ja lähteä patikoimaan.
Tapamme mukaan jätimme kaiken aivan viime tippaan.
Aloitimme pakkauksen vasta tuntia ennen lähtöä, mistä syystä paljon tärkeitä asioita
jäi valitettavasti kotiin (kuten vaihtosukat, jotka olisivat olleet tarpeen...)
Reittikin suuniteltiin siinä pakkauksen ohessa.
Joka tapauksessa, kaikesta kiireestä huolimatta selviydyimme Nuuksioon.

Lähtiessämme matkaan oli oikein hieno patikointisää.
Hetken aikaa käveltyämme, kuinka ollakkaan alkoi sataa vettä.
Ja sitähän satoi koko loppumatkan - aina yöhön asti.
Siinä sateessa kävellessäni aloin muistelemaan ensimmäistä patikointiani ja yötäni teltassa.
Siitä on tasan kaksi vuotta. Se oli kaksi vuotta sitten juhannuksena, Nuuksiossa myös.
Silloinkin satoi. Kaksi vuotta myöhemmin, samassa paikassa ihan yhtä märkänä ilman vaihtosukkia.
Luulisi edes vähän oppineen edellisiltä retkiltä, mutta ei.

Kilometrejä tällä reissulla meillä ei mittariin kauheasti kertynyt ja eteneminen oli muutenkin hieman hitaampaa...
Meillä oli eräs ensikertalainen mukana, Samu. Hyvin innokas ja energinen matkaaja.
Samu olisi niinkovinmielellään halunnut jokaisen hajun perään lähteä juoksemaan.
Eipä ollut minkäänlaista itsesuojeluvaistoakaan tyypillä mukana,
suunapäänä kaikilta kielekkeiltä oli poika hyppäämässä, joka paikkaan kiipeämässä tai työntämässä päänsä.
Tuli hänestä aivan uusiakin puolia esiin, ei raukka malttanut juurikaan nukkua kun piti niin kovasti vahtia.
Pahoittelut tästä vastarannan leiriläisille!

    Meidän hurja vahtikoira.

Paikka, missä yövyimme ei ollut virallinen leirintäpaikka.
Kävimme siellä jo talvella paistamassa makkaraa ja mietimme että siellä voisi olla kiva yöpyä.
Siellä olikin, yksi mun lemppareista leirintäpaikoista!
Se oli hieman erilainen, mihin olen tottunut. Ei pystytetty telttaa ollenkaan, yövyttiin taivasalla.

    Tai no, melkein. Pienessä kalliosyvennyksessä.

Eniten mua pelotti, että tulee kylmä. Mutta ei onneksi tullut, oli lämmin kesäyö ja oli hyvät makuupussit.
Luolan katosta tosin hiljalleen tiputteli vettä, mikä meni jossain vaiheessa makuupussin läpi. Muuta huonoa sanottavaa en keksi.
Jossain vaiheessa keskellä yötä heräsin ja suuttuneena Jonille huusin "miksi helvetissä sä kaadat mun päälle vettä?!"
Joni kattoi mua vähän ihmeissään ja alkoi nauraa.
Mä olin ihan unessa ja hirvittävän vihanen koska luulin että Joni ihan oikeasti keskellä yötä alkoi kaatamaan mun päälle kylmää vettä.







 

No, ei se onneksi ollut Joni joka mun makuupussin sisään kaatoi kylmää vettä
ja aamuauringossa saatiin puihin viritetyllä pyykkinarulla makuupussi (ja sukat) melkein kuivaksi.

Eli yön aikana sade olikin lakannut ja paluumatka saatiin nauttia lämpimästä ja auringonpaisteesta.
Vietimme oikein hitaan aamun leiripaikassamme, keitimme rauhassa nuotiokahvit, teimme aamupalaaja kuivattelimme vaatteita.
Kerrankin ei ollut minnekkään kiire.
 
    Junarata melkein keskellä metsää. Oli melko hieno näky!








4. kesäkuuta 2017

Kolmistaan

Moikka moi!

En tiedä, pitäisikö blogin nimi nyt vaihtaa, sillä me ei olla enään Jonin kanssa kahdestaan.
Meitä on nyt kolme. Viimeinkin saatiin perheenlisäystä!
Perheeseemme liittyi 2-vuotias ihana seropipoika Samu.
Samusta löytyy saksanpaimenkoiraa, labbista, rotikkaa, nöffiä sekä ajokoiraa.




Samu on asustanut luonamme kuukauden ajan.
Me haettiin Samu Pelastettujen koirien turvakodista, linkki heidän Facebooksivuille löytyy tästä!
Paikka oli todella siisti ja henkilökunta äärettömän ystävällistä sekä asiantuntevaa.
Saimme ensin käydä katsomassa Samua ja vähän tutustumassa koiraan sekä paikkoihin.
Meille kerrottiin kaikki tiedot Samusta ja tarvittavat tiedot sen entisistä kodeista.
Saimme myös Samusta kaikki asiaankuuluvat paperit ja rokotuskortin. Poika oli tietenkin rokotettu, madotettu ja ell tarkistama.
Aivan mahtavaa on ollut myös se, että ollaan löydetty Turvakodin kautta Samun emä ja kaikki sisarukset, joihin ollaan voitu olla yhteydessä.


Samu on energinen, leikkisä ja oppivainen. Vain neljässä viikossa ollaan opittu jo hihnakäytöstä,
ei räyhätä enään remmissä vaikka kovasti mieli tekisi kaikkien kanssa leikkimään.
Myös vähän ollaan harjoiteltu vapaana olemista, ja vain kerran on karattu mammalta!
Arki meillä siis ei käy ainakaan tylsäksi...

Samua tullaan näkemään täällä blogin puolella enemmänkin, sillä tietysti hänkin pääsee reissuistamme nauttimaan!
Seuraavaksi alammekin totuttamaan häntä teltassa oloon ja harjoittelemaan oman repun kantamista.
Jos tiedätte hyviä vaelluskohteita ensikertalaiskoiran kanssa, otetaan mielellään vinkkejä vastaan!
Ja hei, jos tulee mieleen jotain tärkeitä huomioonotettavia asioita koira vaelluksella, kertokaa ihmeessä.

Ihanaa kesän alkua kaikille!





26. helmikuuta 2017

Päiväretki Meikon luonnonsuojelualueella

Hei!

Viimeinkin eilen, pitkästä aikaa lähdettiin päiväretkelle.
Arki on, no arkea, ja silloin ei jaksa ajatellakkaan mitään ylimääräistä töiden, salin ja kodinhoidon lisäksi.
Viikonloppuisinkin on muka niin kova kiire koko ajan, vaikka tuntuu että mitään ei saa aikaiseksi.
Näillä fiiliksillä on siis alkuvuosi rullattu, varmaan aika tuttua myös monille muille.
Alkuviikosta päätettiin että johonkin ulos on päästävä viikonloppuna tuulettamaan päätä.

Ilma oli lauantaina mitä mahtavin, aurinko muistutti taas olemassaolostaan ja lämmittikin mukavasti pikku pakkasessa.

Luminen metsä oli lumoavan kaunis.

Lumessa patikointi oli myös minulle ihan uusi kokemus.
Ajoittain lunta oli lähes polviin asti, mikä tietenkin loi omaa haastettaan kulkemiseen.
Se kävi melkeinpä jalkatreenistä, reidet ja pakarat kiittää! :D
Kiipeäminen, nousut ja laskut olivat myös aivan erilaisia, ei nähnyt mitä lumen alla on ja lumi tietenkin liikkuu.
Oli aivan mahtava kokemus ja sai haastaa taas itseään!

Löydettiin aivan upea (epä)virallinen nuotiopaikka järvenrannalta.
Kiireettömyyden vallitessa paistoimme vuoden ensimmäiset nuotiomakkarat.
Aurinko lämmitti mukavasti ja nautin jokaisesta sätees koittaen imeä itseeni mahdollisimman paljon D-vitamiinia!
Mutta tietenkin minulla, ikuisella vilukissalla tuli siitä huolimatta hieman vilu tuulisella järvenrannalla.





Olimme saavuttaneet matkan puolivälin. Seuraavaksi suuntasimme Meikon korkeimmalle kohdalle.

Puiden yläpuolella Meikon korkeimmalla kohdalla.

Aurinko alkoi laskea ja oli aika palata takaisin autolle. 
Minähän en nimittäin mielelläni pimeässä patikoi - otsalampusta huolimatta. 
Onneksi valoa riitti hyvin loppuun asti, vaikka eteneminen olikin ajoittain tavallista hitaampaa.



Paluumatkalla ajattelimme oikaista järvenjään kautta. Toki matka oli lyhyempi, mutta myös hieman liukkaampi ja lumisempi.
Ei se mitään, kaiken kaikkiaan aivan upea reissu ja sai kerättyä valtavasti energiaa tulevaa viikkoa varten.
Toivottavasti "päästään" pian lähtemään uudestaan reissuun, ehkä myös yöksi. Jos nämä lumet vain sulaisi...

Erittäin iloinen ja pirteä retkeilijä!







27. joulukuuta 2016

Viime viikkojen liikunnat

Heippa!
Anteeksi pitkä hiljaiselo, mutta meillä kävi vähän kurjasti ja kumpaankin iski samaan aikaan kunnon pöpö. 
Oltiin melkein kaksi kuukautta vuoteen omia!
Aletaan olla taas elävien kirjoissa, ja suunnitteila olisikin uusivuosi mennä viettämään metsään. 
Siitä sitten lisää seuraavassa postauksessa!
Nyt kerron vähän viime viikkojen liikkumisesta, kun luontoon ei valitettavasti olla päästy.
Olen palannut taas kuntosalille ja laittanut muutenkin elämäntavat remonttiin!
Energiaa riittää ja olo on mitä mainion. Motivaatio on huipussaan ja toivottavasti pysyykin siellä. 

Eli joka toinen päivä hyvän ystäväni kanssa käydään salilla ja tällä hetkellä tehdään kolmijakoisella saliohjelmalla. 
Toistaiseksi se on ihan ok, mutta ei tunnu aivan omalta. Jotain muutosta vuodenvaihteessa tähän siis kaivataan. 


Ruokavalio on myös mennyt täysin remonttiin. 
Tasaiset ateriavälit ja ravinnerikas ruoka takaavat, ettei nälkä kasva liian suureksi, eikä tule ahmittua.

Kun mieli tekee herkutella, on banaanipannarit hyvä vaihtoehto. Helppoa ja nopeaa:
1,5 banaania sekä 4 kananmunan valkuaista. Pilko banaanit tehosekoittimeen ja erottele valkuaiset. 
Lisää valkuaiset banaanien sekaan ja sekoita tehosekoittimessa. Paista keskilämmöllä!
 

 Tavalliset aamupalavaihtoehdot: kaurapuuro mustikoilla tai marjasmoothie.


Työtä on vielä paljon edessä, mutta hyvin on alkuun päästy. Muistakaa, että oikotietä onneen ei ole. 
Tarvitaan aikaa, puhdasta ruokaa sekä liikuntaa ja kunnon yöunia.





 
 

1. marraskuuta 2016

Ulos mukavuusalueelta

Heippa!

Ikimuistoisten kokemusten hankkiminen vaatii toisinaan omalta mukavuusalueelta poistumista
ja yleensä se myös kannattaa.

Kerron teille nyt vähän ajatuksia mun ensimmäisestä patikkareissusta, mistä ei oo kovin paljoa aikaa.
Se oli mulle vaan todella merkittävä kokemus, enkä ois koskaan uskonut tekeväni sitä ja vielä pitäväni siitä - eikä varmasti kukaan mun läheisenikään.
En edes muista mistä kaikki alkoi, miten Joni sai mut tästä kaikesta innostumaan.
Ne oli todella, todella kaukana mun mukavuusalueen ulkopuolella.
Kuitenkin päätettiin, että lähdetään yhdeksi yöksi Nuuksioon 18. kesäkuuta, kun mulla alkaisi kesäloma.
Muistan kun päivä koitti, enkä uskonut asiaa jotenkin todeksi. Katsoin työpaikan ikkunasta ulos, koko päivän oli satanut vettä.
Ajattelin, että no ei me kyllä varmasti lähdetä tälläisellä ilmalla mihinkään.
Kun pääsin kotiin, oli Joni pakannut teltan ja kaikki tarvittavat varusteet. Me todella lähdettiin.
Olin lähes kauhusta kankea - se todellakin tapahtuu.
Päästiin Nuuksioon ja edelleen satoi vettä.
Mulla oli (ja on edelleen) keltaiset sadehousut sekä keltainen sadetakki. Ainakin erotun.
Oli juhannus, keskikesän juhla, ja me taivallettiin vesisateessa. Ajattelin että oon tullut hulluksi. Ehkä mä tulinkin?

Ei tarvitse kauaksi kotoa lähteä, että löytyy aivan upeita maisemia. Se Suomessa on upeaa, että luonto on kaikkialla.

Näissä maisemissa siis yövyimme.

 Pieni telttadarra oli aamulla, mutta nukuin paremmin kuin koskaan.

Kuitenkin, vesisateesta, hieman puutteellisesta varustuksesta ja läpimäristä sukista huolimatta mun sydän jäi syvälle sinne metsään. Mä rakastuin kaikkeen siihen.
Sanon siis kaikille jotka ees ihan hitusen miettii että pitäisköhän, niin kyllä, kokeile! Se on sen arvoista.
Pieni hengähdystauko työstressistä, puhelimista, somesta tai tietokoneista tekee aina hyvää.
Ei tarvitse hetkeen miettiä, kuinka moni on sun kuvasta tykännyt tai muistitko maksaa kaikki laskut.
Voit vaan antaa jalkojen viedä, keskittyä siihen hetkeen ja hengittää.












26. lokakuuta 2016

Käsivarren erämaassa osa 2 - Haltin valloitus!

Hei!

Toisessa postauksessa kerron meidän viimeisistä neljästä vaelluspäivästä,vastoinkäymisistä ja ilon hetkistä.

16.7 Lähdimme yhden aikoihin liikkeelle ja jatkoimme kalottireittiä pitkin.
Ohitimme matkalla myös Pihtsuskönkään vesiputouksen, mikä oli aivan upea ja piristi hieman synkkää ilmaa.


Pakollinen fall-selfie.

Vähän perspektiiviä siihen, kuinka suuri Pihtsusköngäs todellisuudessa on.

Koko päivän tihutti vettä, ja ajattelimme että "ei se mitään haittaa, pientä tihutusta se vain on. Jos sade voimistuu vaihdetaan sadekamoihin."
Kun viimein laitoimme sadevaatteet, se tietenkin oli jo vähän myöhäistä. Huomaamattamme tihutus olikin yltynyt ja olimme jo monta tuntia kävelleet sateessa.
Matka jatkui ja tuli aivan simppelin näköisiä puron ylityksiä. Onnistuimme kuitenkin kumpikin horjahtamaan kiveltä, mikä tarkoitti sitä, että kenkämme oli myös täynnä kylmää purovettä.
Minulla ei ollut enään itku kaukana, ja päätimme etsiä telttapaikan, että saadaan lämmintä vaatetta päälle.
Sopiva löytyikin Pihtsusjärven rannalta, 500m tuvalta pohjoiseen.
Teltassa huomasimme, että koska laitoimme sadevarusteet niin myöhään päälle, oli myös reppumme sisältö kastunut.
Ei auttanut kun alkaa kuivattelemaan varusteita. Tältä päivältä matkaa ei kertynyt kun 11.31 kilometriä.
Jonin huulet alkoivat myös rohtua todella pahasti, eikä meillä tietenkään ollut huulirasvaa mukana.

17.7 lähdimme vasta iltapäivällä liikkeelle, sillä päätimme että kuivattelemme kamoja niin kauan kuin ilma sallii.
Aurinko paistoi ja oli pieni tuulenvire eikä kiire mihinkään.


 Tavarat kuivumassa pyykkinarulla auringonpaisteessa.


  16.45 lähdimme kohti Haltia kalottireittiä pitkin. Vähän on vielä reppu märkä, mutta ei se haittaa.


Seitsemän maissa saavuimme leiripaikalle, Gordanjohkan varrelle 400m Haltijärveltä. Pystytimme teltan ja pohdimme että kiipeämmekö tänään vai vasta seuraavana päivänä Haltille.
Yhdeksältä kun ilma selkeni päätimme lähteä nousuun. Perillä Haltin huipulla olimme 22.40!

1365 metrissä, tätä korkeammalle ei Suomessa pääsekkään!

Ei ehkä ihan perinteisin kuva Haltin huipulta...

Ilma oli aivan täydellinen kiipeämiseen, saimme kokea lähes kaiki mahdolliset säätilat ja huipulla oli aivan selkeää.


Maisemia matkalla Haltille.

Joni kävi myös Haltin korkeimmalla kohdalla Norjan puolella.
Voi kun silloin jo olisi tiennyt kuinka hyvää huulirasvaa Norjalaisilla on niin olisimme käyneet lainaamassa heiltä.
1.13 saavuimme takaisin teltalle. Kävelimme 18.98km.

18.7 Jonin huulet oli menneet tosi pahaksi.
Ne oli alkanut lohkeilemaan ja vuotamaan verta, eikä meillä tosiaan ollut yhtään mitään rasvaa mukana.
Päätimme, että palaamme kahdessa päivässä takaisin, jos vaan minä jaksan.
Lapissahan ei kesäisin tule pimeää ollenkaan, joten ei kellonajalla ole väliä, milloin on liikkeellä.
Lähdimme noin 16.00 kalottireittiä pitkin takaisin. 19.15 pysähdyimme syömään Vuomakasjärven pohjoispuolelle.


Maisemat oli upeat myös paluumatkalla.

Oltiin tällä kertaa ennalta viisaita ja pukeuduttiin kokosadevarustukseen ajoissa.


Jatkoimme kalottireittiä Meekolle.
Kahperusvaaran itäpuolella pidimme 00.20 pienen lepotauon, sillä minä aloin tässä vaiheessa todella väsyä.
Joni otti mun rinkan jos se helpottaisi. 1.30 saavuttiin viimein Kuonarjoen tuvalle. Kävelimme 28.4 km.

19.7 viimeinen päivä
16.40 pakattiin viimeisen kerran kimpsut sekä kampsut kasaan ja lähdettiin kohti Kilpisjärveä.


 Ensimmäisillä askelilla jo tunsin sen tuskan, mulla oli varmasti joku kamala hiertymä tullut.
Sinnittelin jonkun aikaa ja sitten ajattelin että ehkä tuplasukat auttaa. Auttoi vähän aikaa. Sitten laitettiin joku laastarin kaltainen väkerlmä. Sekin auttoi vähän aikaa.
Seitsemältä oltiin saavuttu noin puoleen väliin ja pidettiin Saarijärven tuvassa pieni lepotauko.
Syötiin kuivalihaa ja lepuutettiin vähän jalkoja. Joni otti taas mun rinkan. Kantoi sitä siis oman rinkan lisäksi reilu 10 km.
22.40 saavuttiin Kilpisjärvelle! Voi sitä onnea, kun sain kengät pois jalasta, Joni sai rasvaa huuliin ja saatiin puhtaat vaatteet päälle!
Ja ei mulla mitään hiertymää jalassa ollut vaan se klassinen, marssimurtuma.


Kaikesta huolimatta, lähtisin milloin tahansa uudestaan, virheistä oppineena. 




Sisällön tarjoaa Blogger.