1. marraskuuta 2016

Ulos mukavuusalueelta

Heippa!

Ikimuistoisten kokemusten hankkiminen vaatii toisinaan omalta mukavuusalueelta poistumista
ja yleensä se myös kannattaa.

Kerron teille nyt vähän ajatuksia mun ensimmäisestä patikkareissusta, mistä ei oo kovin paljoa aikaa.
Se oli mulle vaan todella merkittävä kokemus, enkä ois koskaan uskonut tekeväni sitä ja vielä pitäväni siitä - eikä varmasti kukaan mun läheisenikään.
En edes muista mistä kaikki alkoi, miten Joni sai mut tästä kaikesta innostumaan.
Ne oli todella, todella kaukana mun mukavuusalueen ulkopuolella.
Kuitenkin päätettiin, että lähdetään yhdeksi yöksi Nuuksioon 18. kesäkuuta, kun mulla alkaisi kesäloma.
Muistan kun päivä koitti, enkä uskonut asiaa jotenkin todeksi. Katsoin työpaikan ikkunasta ulos, koko päivän oli satanut vettä.
Ajattelin, että no ei me kyllä varmasti lähdetä tälläisellä ilmalla mihinkään.
Kun pääsin kotiin, oli Joni pakannut teltan ja kaikki tarvittavat varusteet. Me todella lähdettiin.
Olin lähes kauhusta kankea - se todellakin tapahtuu.
Päästiin Nuuksioon ja edelleen satoi vettä.
Mulla oli (ja on edelleen) keltaiset sadehousut sekä keltainen sadetakki. Ainakin erotun.
Oli juhannus, keskikesän juhla, ja me taivallettiin vesisateessa. Ajattelin että oon tullut hulluksi. Ehkä mä tulinkin?

Ei tarvitse kauaksi kotoa lähteä, että löytyy aivan upeita maisemia. Se Suomessa on upeaa, että luonto on kaikkialla.

Näissä maisemissa siis yövyimme.

 Pieni telttadarra oli aamulla, mutta nukuin paremmin kuin koskaan.

Kuitenkin, vesisateesta, hieman puutteellisesta varustuksesta ja läpimäristä sukista huolimatta mun sydän jäi syvälle sinne metsään. Mä rakastuin kaikkeen siihen.
Sanon siis kaikille jotka ees ihan hitusen miettii että pitäisköhän, niin kyllä, kokeile! Se on sen arvoista.
Pieni hengähdystauko työstressistä, puhelimista, somesta tai tietokoneista tekee aina hyvää.
Ei tarvitse hetkeen miettiä, kuinka moni on sun kuvasta tykännyt tai muistitko maksaa kaikki laskut.
Voit vaan antaa jalkojen viedä, keskittyä siihen hetkeen ja hengittää.












26. lokakuuta 2016

Käsivarren erämaassa osa 2 - Haltin valloitus!

Hei!

Toisessa postauksessa kerron meidän viimeisistä neljästä vaelluspäivästä,vastoinkäymisistä ja ilon hetkistä.

16.7 Lähdimme yhden aikoihin liikkeelle ja jatkoimme kalottireittiä pitkin.
Ohitimme matkalla myös Pihtsuskönkään vesiputouksen, mikä oli aivan upea ja piristi hieman synkkää ilmaa.


Pakollinen fall-selfie.

Vähän perspektiiviä siihen, kuinka suuri Pihtsusköngäs todellisuudessa on.

Koko päivän tihutti vettä, ja ajattelimme että "ei se mitään haittaa, pientä tihutusta se vain on. Jos sade voimistuu vaihdetaan sadekamoihin."
Kun viimein laitoimme sadevaatteet, se tietenkin oli jo vähän myöhäistä. Huomaamattamme tihutus olikin yltynyt ja olimme jo monta tuntia kävelleet sateessa.
Matka jatkui ja tuli aivan simppelin näköisiä puron ylityksiä. Onnistuimme kuitenkin kumpikin horjahtamaan kiveltä, mikä tarkoitti sitä, että kenkämme oli myös täynnä kylmää purovettä.
Minulla ei ollut enään itku kaukana, ja päätimme etsiä telttapaikan, että saadaan lämmintä vaatetta päälle.
Sopiva löytyikin Pihtsusjärven rannalta, 500m tuvalta pohjoiseen.
Teltassa huomasimme, että koska laitoimme sadevarusteet niin myöhään päälle, oli myös reppumme sisältö kastunut.
Ei auttanut kun alkaa kuivattelemaan varusteita. Tältä päivältä matkaa ei kertynyt kun 11.31 kilometriä.
Jonin huulet alkoivat myös rohtua todella pahasti, eikä meillä tietenkään ollut huulirasvaa mukana.

17.7 lähdimme vasta iltapäivällä liikkeelle, sillä päätimme että kuivattelemme kamoja niin kauan kuin ilma sallii.
Aurinko paistoi ja oli pieni tuulenvire eikä kiire mihinkään.


 Tavarat kuivumassa pyykkinarulla auringonpaisteessa.


  16.45 lähdimme kohti Haltia kalottireittiä pitkin. Vähän on vielä reppu märkä, mutta ei se haittaa.


Seitsemän maissa saavuimme leiripaikalle, Gordanjohkan varrelle 400m Haltijärveltä. Pystytimme teltan ja pohdimme että kiipeämmekö tänään vai vasta seuraavana päivänä Haltille.
Yhdeksältä kun ilma selkeni päätimme lähteä nousuun. Perillä Haltin huipulla olimme 22.40!

1365 metrissä, tätä korkeammalle ei Suomessa pääsekkään!

Ei ehkä ihan perinteisin kuva Haltin huipulta...

Ilma oli aivan täydellinen kiipeämiseen, saimme kokea lähes kaiki mahdolliset säätilat ja huipulla oli aivan selkeää.


Maisemia matkalla Haltille.

Joni kävi myös Haltin korkeimmalla kohdalla Norjan puolella.
Voi kun silloin jo olisi tiennyt kuinka hyvää huulirasvaa Norjalaisilla on niin olisimme käyneet lainaamassa heiltä.
1.13 saavuimme takaisin teltalle. Kävelimme 18.98km.

18.7 Jonin huulet oli menneet tosi pahaksi.
Ne oli alkanut lohkeilemaan ja vuotamaan verta, eikä meillä tosiaan ollut yhtään mitään rasvaa mukana.
Päätimme, että palaamme kahdessa päivässä takaisin, jos vaan minä jaksan.
Lapissahan ei kesäisin tule pimeää ollenkaan, joten ei kellonajalla ole väliä, milloin on liikkeellä.
Lähdimme noin 16.00 kalottireittiä pitkin takaisin. 19.15 pysähdyimme syömään Vuomakasjärven pohjoispuolelle.


Maisemat oli upeat myös paluumatkalla.

Oltiin tällä kertaa ennalta viisaita ja pukeuduttiin kokosadevarustukseen ajoissa.


Jatkoimme kalottireittiä Meekolle.
Kahperusvaaran itäpuolella pidimme 00.20 pienen lepotauon, sillä minä aloin tässä vaiheessa todella väsyä.
Joni otti mun rinkan jos se helpottaisi. 1.30 saavuttiin viimein Kuonarjoen tuvalle. Kävelimme 28.4 km.

19.7 viimeinen päivä
16.40 pakattiin viimeisen kerran kimpsut sekä kampsut kasaan ja lähdettiin kohti Kilpisjärveä.


 Ensimmäisillä askelilla jo tunsin sen tuskan, mulla oli varmasti joku kamala hiertymä tullut.
Sinnittelin jonkun aikaa ja sitten ajattelin että ehkä tuplasukat auttaa. Auttoi vähän aikaa. Sitten laitettiin joku laastarin kaltainen väkerlmä. Sekin auttoi vähän aikaa.
Seitsemältä oltiin saavuttu noin puoleen väliin ja pidettiin Saarijärven tuvassa pieni lepotauko.
Syötiin kuivalihaa ja lepuutettiin vähän jalkoja. Joni otti taas mun rinkan. Kantoi sitä siis oman rinkan lisäksi reilu 10 km.
22.40 saavuttiin Kilpisjärvelle! Voi sitä onnea, kun sain kengät pois jalasta, Joni sai rasvaa huuliin ja saatiin puhtaat vaatteet päälle!
Ja ei mulla mitään hiertymää jalassa ollut vaan se klassinen, marssimurtuma.


Kaikesta huolimatta, lähtisin milloin tahansa uudestaan, virheistä oppineena. 




25. lokakuuta 2016

Ensimmäiset kuvat lisätty!

Moi!

Pikapäivitystä - blogia työstetään koko ajan, se on vähän vielä hiomaton timantti, 
josta hiljalleen muotoutuu oman näköisemme.
Galleriaan on nyt lisätty ensimmäiset kuvat Käsivarren Erämaasta. Nauttikaa!








24. lokakuuta 2016

Käsivarren erämaassa - osa 1

Heippa!

Tehtiin viime kesänä, heinäkuussa, elämäni ikimuistoisin reissu. 
Vaellettiin yhteensä seitsemän päivän aikana 120 km ja käytiin Suomen korkkeimmalla kohdalla, 1 365 metrissä Haltin huipulla.
Teen aiheesta parikin postausta - kuvia ja kerrottavaa kertyi niin paljon! Ensimmäisessä postauksessa kerron kolmesta ensimmäisestä päivästä.
Haluan painottaa, että reissuun lähtiessä, pisin vaellukseni oli n. 50km, eikä minulla ollut mitään kokemusta tuntureista tai erämaasta. 
En osannut täysin oikeaoppisesti pakata rinkkaa, enkä koota tai purkaa telttaa. Joni auttoi aluksi minua todella paljon. 
Opin siis tämän vaelluksen aika todella paljon. 

Kun saavuttiin Kilpisjärvelle, päätimme, että ensimmäisenä iltana aloitamme ihan kevyesti, oli Jonilla kertynyt sen verran ajokilometrejä mittariin - reilu 1 200 kilometriä yhteensä. 
Ensin Espoosta Ouluun ja Oulusta Kilpisjärvelle.  
Etsisimme vain hyvän yöpaikan sekä nukumme kunnon yöunet ja heräämme aikaisin.
Ensimmäinen yöpymispaikkamme oli Čáhkáljávren ja Marjajärvien välissä.
Olimme kävelleet Kilpisjärveltä 5,7 kilometriä uusien ystäviemme, hyttysten, saattelemana.

 
Note to self: Seuraavalla kerralla ennen reissua, tee tukallesi jotain.
Esimerkiksi, aja vaikka kaljuksi. Mulla tuli olemaan valtavia ongelmia sen kanssa, viimeisinä päivinä se oli vain valtava, likainen takkupesä.


Ensimmäisenä aamuna 14.7 lähdimme liikkeelle 12:30 aikoihin. Vettä satoi, ja suuntanamme oli Termisjärven tupa. 
Saavuimme alkuillasta sinne, lämmittelimme hetken ja pidimme ruokatauon. Tästä jatkoimme matkaa Salmikurua ylös. 

Salmikuru olikin haastavampi vastus kuin oletettiin, varsinkin, kun minä en ole mikään erityisen kokenut vaeltaja.
Vauhtimme oli luokkaa 0.5km - 1km/h eli vauhti ei päätä huimannut.




 Kuva Salmikurun alkupäästä. Paljon muita kuvia sieltä ei olekaan, sattuneesta syystä.

Joni siis joutui todella auttamaan minua etten putoaisi, mikä oli pari kertaa liiankin lähellä. Se tuntui, että olisi tehnyt 15kg painot selässä askelkyykkyjä monta tuntia potkeen - huteralta kiveltä toiselle. Oli todella voittajafiilis kun oltiin selätetty Salmikuru!
Ylöspäästyämme jatkoimme hieman eteenpäin ja pystytimme leirin Salmijärvestä 500m itään päin pienen lammen viereen. 

Ensimmäisenä kokonaisena vaelluspäivänä kuljimme 19,3 kilometriä.

 
Toinen yöpymispaikkamme. 

 
Seuraava aamu, reippaana tavaroita pakataan kasaan. 

15.7 Salmikurun jälkeen matka jatkui kohti määränpäätä, edelleenkin kivikkoisesti eteenpäin. 
 


Lounastimme Naalivaarassa, missä blogimme kansikuvakin on otettu.

Kuljimme Viittakurun kautta Kuonjarjoen tuvalle, missä pidimme tunnin mittaisen lepotauon, sillä mun jalat alkoivat kipeytyä aika pahasti kivikoista, mutta kyllä kaikki kivut unohtui, kun näissä maisemissa istui syömässä suklaapatukkaa oman kullan kainalossa. 

Huomaa kastuneet kengät jota kovasti yritetään auringossa kuivatella!

 
Ilma oli todella aurinkoinen ja kuuma tuli äkkiä. 

Vaatetustakin piti siis keventää. Tietysti hyttyset tulivat apuun.

Siirryimme kalottireitille ja kuljimme sitä pitkin Pierfejoelle ja pystytimme leirin sen eteläpuolelle.

 


Kuljimme aurinkoisessa ilmassa 17,36 km.
Ajattelimme peseytyä joessa kun ilmakin oli niin kaunis. 
Kyllä jäi se pesu lyhyeksi - ensinnäkin, se veden kylmyys.
Ei sitä voi sanoin kuvailla, jotain aivan ultimaattista. Toisekseen, miten on mahdollista, että niitä hyttysiä on niin paljon?! 

 Yksi lempi yöpymispaikoistamme, paikka oli vain niin kaunis kaikin puolin (missä ei olisi ollut?) 
Joni tosin väitti, että valitin koko matkan telttapaikalle.
En usko.




 

27. syyskuuta 2016

Start of something new

Moikka!
Oon jo pitkään miettinyt blogin aloittamista ja nyt sen sitten vihdoin uskalsin tehdä.

Ehkä nyt tässä ensimmäisessä postauksessa kerron vaan muutamia perus asoita musta ja mitä blogi tulisi pitämään sisällään. Elikkä täällä kirjoittelee 23-vuotias espoolainen lastenhoitaja. Tarkoituksena olisi kirjoittaa mun ja avomieheni patikointi- ja telttailuretkistä sekä jakaa kuvia ja retkivinkkejä.
Hurahdin patikoimiseen itsekkin vasta reilu 2 vuotta sitten poikaystävän kautta, sitä ennen mulla oli tasan yks telttailukokemus: kuuluin pienempänä partioon... koitti kauan odotettu telttailuleiri. Kerkesin pari tuntia olla siellä, kun leirin ohjaajat soittivat isälleni että tulkaas hakemaan tyttö kotiin. Sen jälkeen en ollutkaan miettinytkään telttailua, jäi sellaiset traumat. Jotenkin kuitenkin Joni sai mut suostuteltua Nuuksioon telttailemaan ja siitä se rakkaus roihahti, vaikka koko reissun ajan vettä satoi kaatamalla. 

Pari kuvaa kyseiseltä retkeltä: 



 Lähes kaikki kuvat ovat Jonin ottamia. Valitettavasti meillä ei ole vielä mitään kunnon kameraa, joten kuvatkin ovat sen laatuisia.  


Sisällön tarjoaa Blogger.